Essee on lempilajini. Faktapohjaisen kirjoittamisen vapaimpiin muotoihin kuuluva essee sallii ristiriidat ja polveilevat ajatuskulut.

Taideaiheinen esseistiikka antaa luvan kertoa taidekokemuksesta sen, minkä haluaa – tai oikeammin sen, mikä esseetä kirjoittaessa haluksi hahmottuu. Usein kokemus on ristiriitainen, ja siitä essee pitää. Siksi essee merkitsee minulle suurinta mahdollista totuudenmukaisuutta.

Vapaus ei tarkoita sitä, että voisi sanoa mitä tahansa miten tahansa. Essee on armoton, koska se on niin salliva. Rajat on vedettävä itse.

Esseissäni olen käsitellyt muun muassa baletin katsomista tiedon ja kokemuksen ristiriidan näkökulmasta, baletin ja vapauden suhdetta Maggie Nelsonin ajatuksiin pohjaten sekä balettikriitikon katsetta virheettömyyden vaatimuksen näkökulmasta. Olen kirjoittanut myös Edgar Degas’sta ja baletista, ja erityisesti klassista balettia ja Degas’n työtä ja teoksia yhdistävästä “vaivattomasta täydellisyydestä”, eli kovan työn kätkemisestä taiteen lopputuloksessa.

Tanssin lisäksi olen kirjoittanut esseitä kirjallisuudesta, elokuvasta ja kuvataiteesta.

Baletin estetiikasta (Long Play, 2024):
Onko aika ajanut baletin ohi?

Baletista ja vapaudesta (niin & näin, 2023):
Baletti ja vapauden paino (pdf)

Baletin historiasta ja balettisuhteestani (Nuori Voima, 2021):
Rakas baletti, perkeleeni