Olen Henna Raatikainen, helsinkiläinen toimittaja ja kirjailija. Taustaltani olen valtiotieteiden maisteri ja Suomen Kansallisoopperan balettikoulun kasvatti.

Työskentelen kulttuurijournalistina ja tanssista kirjoittavana kriitikkona ja esseistinä (mm. Helsingin Sanomat, Teatteri & Tanssi, Nuori Voima, niin & näin).

Olen julkaissut kaksi kirjaa, novellikokoelman Tehtävät (ntamo, 2018) sekä baletin historiasta ja omasta balettihistoriastani kertovan esseeteoksen Kuinka baletti nousi jaloista päähäni (S&S, 2023). Minua kiinnostaa kirjoittamisen ja taiteen ruumiillisuus sekä kehon ja mielen ristiriidat erilaisissa ympäristöissä. Innostun etenkin vapauteen ja hallintaan liittyvistä kysymyksistä, joita olen käsitellyt esseissäni.

Aloitin baletin nelivuotiaana ja tanssin tosissani parikymppiseksi asti. Sitten ryhdyin syystä tai toisesta opiskelemaan viestintää. Tein pitkän uran tiedottajana elokuva-alalla ja copywriterina sekä toimittajana Suomen Punaisessa Ristissä.

Viestintätyössä opin jämäkän, selkeän ja tiiviin ilmaisun ystäväksi. Viestien tehokkaan välittämisen sijasta olen kuitenkin kirjoittajana ja lukijana aina syttynyt eniten epäilyksistä, empimisestä, pakkomielteistä, ”virheistä” – kaikesta siitä, mitä tiedotustyössä tulisi välttää. Tekstin sisällä haahuilu ja järjestyksen hajottaminen vaativat toki hallintaa ja rakennetta. Syvimmin rakastan esseekirjoittamista, jossa vapauden ja järjestyksen sekä muodon ja sisällön suhde rakentuu joka kerta uudenlaiseksi.

Tahdon kirjoittaa monimutkaisistakin aiheista ymmärrettävästi, mutta asioiden vivahteita ja rinnakkaisia tulkintamahdollisuuksia kadottamatta. Uskon tekstin muutosvoimaan: esimerkiksi tanssista voi ja pitää kirjoittaa laajoillekin yleisöille. Se vaatii lukijoiden ajattelemista ja usein myös omasta kuplasta poistumista. Hetkessä tapahtuva tanssi ansaitsee tekstejä, joissa se saa jatkaa elämäänsä.

Tanssiaiheiden lisäksi olen kirjoittanut lehtijuttuja esimerkiksi elokuvista ja matkailusta sekä esseitä kirjallisuudesta ja kuvataiteesta. Punaiselle Ristille olen kirjoittanut juttuja muun muassa köyhyydestä, koronapandemiasta ja varautumisesta.

Taiteesta ja kulttuurista kirjoittaminen on kuitenkin vahvimmin minua. Sen tekeminen, ja sen tekeminen hyvin, tuntuu itsessään vastarinnalta, yhteiskunnalle elintärkeältä kitkalta.